MELBOURNE

Matkalaukku on taas kerran pakattu ja purettu. Pakattu Newcastlessa, purettu Melbournessa.
Matkan alkuperäinen tarkoitus oli viettää viikko - kaksi yksin, päästä yli siitä käsittämättömästä ahdistuksesta mikä minua kotona vaivasi. En oikein osannut päättää mitä haluan, tietämättömyyteni pakoitti vierelläni seisovan odottamaan.

Buukkasin hotellin viideksi yöksi. Ensimmäisenä iltana olo tuntui yksinäiseltä. Melbournessa oli syksy, satoi vettä ja oli kylmä. Päätin kuitenkin, että en alistu yksinäisyydelle. Facebookin kautta löysinkin pari eestiläistä, joiden kanssa lähdettiin ulos muutamille. Ja kivaa oli!

Ensimmäisen viikon vietin vaihtelevasti yksin tai heidän kanssaan. Yksin ollessani kävelin paljon, valokuvasin ja kävin elokuvissa. Jaanin ja Greten kanssa tutustuin kaupunkiin ja uusiin ihmisiin.

Mitä pidemmälle viikko Melbournessa venyi, sitä kaukaisemalta ajatus Newcastleen paluusta tuntui. Täällä ollessani tajusin, että haluan toteuttaa sen, mitä Australiaan tulinkin tekemään. Matkustamaan ja samalla löytämään itsestäni uusia puolia. Asettuminen aloilleen ei olisi auttanut asiaan.. Se minua ahdistikin. Nyt jatkan matkaani YKSIN, vaikkakin ihmisten ymäröimänä. Ensimmäisen viikon jälkeen tilanne on muuttunut jo niin, että asun kimpassa ihanien, uusien eestiläisten ystävieni kanssa, työskentelen päivisin hullunkurisessa keittoraflassa ja viikonloppuisin myyn lippuja baarin ovella. Elämä on jännittävää ja ennenkaikkea juuri sellaista kuin itse haluan!

Tämänhetkinen suunitelma on jäädä hetkeksi Melbourneen ja jatkaa matkaa mahdollisimman pian ylöspäin, kohti lämpöä.. Nam!

Tämmöiset päätökset muistuttaa miksi tatuoin jalkaani lauseen "feeling is the language of the soul".. Koskaan ei pitäisi antautua yhdellekkään tilanteelle, jos ei se syvällä sisimmässä tunnu oikealta. Pitää vain unohtaa ulkopuoliset paineet, unohtaa järki ja mennä sinne, minne sydän ohjaa reitin. Joskus se on eteenpäin, toisinaan taas taaksepäin..  Kerran sitä nimittäin eletään!